Yksin
Horace oli vielä vauva, kun tragedia iski, eikä hän tiennyt, mihin kääntyä. Hän ei tiennyt muuta kuin olla äitinsä lähellä, joten hän jäi onnettomuuspaikalle sen jälkeen, kun onnettomuuden aiheuttanut auto oli ajanut kauas.
Hän oli yhä pieni ja avuton, ja hän tunsi itsensä täysin eksyneeksi, kun hän katseli lukemattomia autoja, jotka ajoivat hänen ohitseen vilkkaalla moottoritiellä.
Horace tunsi jääneensä loukkuun, kun toinen ajovalopari alkoi lähestyä häntä, mutta kuten kävi ilmi, pelättävää ei ollut.
Ystävälliset muukalaiset
Horace alkoi yhdistää autot vaaroihin menetettyään äitinsä, joten ei ole yllättävää, että hän pelkäsi henkensä puolesta huomattuaan säteilevien ajovalojen lähestyvän häntä. Onneksi hänellä ei ollut tällä kertaa mitään pelättävää, sillä hänen murheensa olivat vihdoin ohi.
Horace ei kohdannut enää toista varomatonta kuljettajaa, vaan jonkun, joka todella halusi auttaa häntä. Hänet ottivat kyytiin muutamat laupiaat samarialaiset, jotka kohtelivat häntä ystävällisesti ja tiesivät tarkalleen, minne viedä hänet tajuttuaan, että hän on aivan yksin maailmassa.